=SIVUT= JOHDANTO AINEISTO SANASTO LINKIT PALAUTE =YHTEYS=

ASIAT NIIN KUIN NE OVAT Todellisuudessa asioita ei voi nähdä sellaisina kuin ne ovat. Tämä johtuu siitä, että aistihavainto on inhimillisen mielen määrittelemää. Se, että näen koivupuun ei tarkoita, että näkisin koivun sellaisena kuin se todellisuudessa on. Näen koivun sellaisena, kuin se minun mielessäni mielikuvana ja käsitteenä on. Näitä mielikuviani ja käsitteitäni projisoin eli heijastan havainnoissani "ulkomaailmaan". Sinulla erittäin luultavasti on monia kokemuksia siitä, että monta ihmistä uskoo näkevänsä saman fyysisen kappaleen, mutta kullakin heillä on oma käsityksensä siitä. On mahdollista, ilmeisesti hyvin yleistä ja arkielämän toiminnan kannalta mielekästäkin ajatella, että vaikka saman asian havaitsevilla ihmisillä onkin erilaiset tulkinnat eli käsitykset havaitsemastaan asiasta, olisi tuo havaittu asia kaikille sama ja itsessään olemassaoleva. Esimerkiksi populaarikulttuurin kuvailemaan zen-perinteeseen näyttää kuuluvan pyrkimys nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat - ilman inhimillistä tulkintaa. Entä jos olisikin niin, että ei voi olla olemassa minkäänlaista havaintoa ilman tulkintaa? Näin ollen ei voisi mitenkään olla mahdollista nähdä asioita sellaisina kuin ne ovat. Kaikessa olisi kysymys tulkinnasta. Tätä ajatusta mukaillen zen-perinteissä kuvailtu arkielämän toimintoihin keskittyminen ja älyllisten spekulaatioiden välttäminen vaikuttaa hyvin mielekkäältä. Zen voi kuitenkin olla myös pakotie, jolloin sisäinen kehitysprosessi voi jäädä puolitiehen. (Luonnon)tieteissä on pitkään ollut ideaalina pyrkiä tutkimaan objektiivista maailmaa eli maailmaa sellaisena kuin se itsessään, ilman maailmaa havaitsevaa ihmistä oletettavasti olisi olemassa. Tähän lähtökohtaan tietenkin liittyy jo monia länsimaisten tieteiden tietoteoreettisia ja filosofisia ongelmia. Ks. lisää Sanaston kohdasta Totuusteoria. Lyhyesti voi sanoa, että (luonnon)tieteellinen teoretisointi (tieteellinen realismi) rakentuu niin sanotun naiivin realismin varaan. Naiiviksi realismiksi kutsutaan ajattelutapaa, että ihminen näkee asiat suoraan sillä tavalla, kuin ne ovat; ja että asiat ovat itsessään olemassa olevia. Tieteelliseksi realismiksi puolestaan kutsutaan ajattelutapaa, että ihminen ei näe havaitsemiansa asioita suoraan, vaan hän näkee vain käsitteensä (eräänlaiset mielikuvansa) havaitsemistaan asioista. Nämä asiat kuitenkin olisivat itsessään olemassaolevia, ja ihmisen olisi tieteellisten menetelmien avulla mahdollista saada niistä tietoa rakentamalla teorioita, jotka olisivat yhä enemmän ja enemmän yhdenmukaisia "asioiden sinänsä" kanssa. Karkeasti ottaen tällainen on fallibilistinen totuuden korrespondenssiteoria. Nyttemmin kuitenkin erityisesti jotkin kvanttifysiikan teorioissa ja tulkinnoissa esitetään, että objektin ja subjektin välinen raja on häilyvä eikä mitenkään selväpiirteinen; ja että subjektin havaitsemisen ja mittaamisen akti (toiminta) jo muuttaa objektia. Entä voiko ajatus tai toive siitä, että (joku) voisi havaita asiat sellaisina kuin ne ovat, kätkeä jonkin pyrkimyksen; esimerkiksi pyrkimyksen tiedolliseen tai älylliseen "ylivoimaan"? Joku voi uskoa/kokea havaitsevansa asiat niin kuin ne ovat erotuksena joistain toisista olennoista, jotka havaitsisivat jotenkin "väärin". Tämä asiat sellaisenaan -havaitseva voisi sitten huomaamattaan ylistää itseään alentamalla toisia. Tämän ajatuksen kanssa voi tarkkailla vaikkapa luonnontieteitä popularisoivia teoksia (esim. Tiede-lehti ja Tieteen kuvalehti, joissa luonnontieteellisiä teorioita esitetään hieman fundamentalistiseen sävyyn aivan kuin ne olisivat totuus eivätkä teoriaa, kuten vakavamieliset tieteenharjoittajat uskonevat) ja oivalluksien kanssa monesti puolitiessä matkaavia populaarin zen-perinteen sekä new age -henkisyyden kannattajia. Mitä näkyy?  Kenties lopulta ja perimmältään ei ole olemassakaan mitää oikeaa tietoa? 28.6.2008, T.H.