|
| =SIVUT= JOHDANTO AINEISTO SANASTO LINKIT PALAUTE =YHTEYS=   |
Malli ihmisestä ja havaitsemisesta.  A) Henki, Näkijä, Todellinen Itse, Minä, Jumalan Osanen, Jumalan Itsestään tekemä kuva. B) Mieli - ruumis: ajattelu, tunteminen, käsitteellistäminen, jne. Kutsutaan joskus myös sieluksi. a. Jakaantuu kehoon (ruumis) ja mieleen, kehomieleen eli aivosidonnaiseen mieleen, C) Kohde, objekti, havaintomaailma. Perusero esim. ns. I) nykypäivän länsimaisen käsityksen ja ymmärrykseni mukaan ns. II) itämaisen tai ainakin monien joogafilosofioiden (mutta myös länsimaisista esoteerista perinteistä löytyy tämä käsitys. Liekö sitten ollut yhteyttä itään päin, tai ehkä molemmilla toisiinsa.) välillä on: I) Hahmottaa tavallaan samaksi A):n ja B):n kutsuen sitä nimellä sielu, mieli tjms. Samaistaa itsensä rakentamaansa sosiohistorialliseen, muistiin perustuvaan abstraktioon, jonka mukaan hän on ensikädeltä keho. Tai sitten hieman syvempi versio, jossa hän on sielu, joka asuu kehossa, mutta hän on joko vain kerran ”tehty” tai sitten hän uskoo olevansa monesti syntynyt sielu, jolloin hän samaistaa itsensä ajatuksiinsa, tunteisiinsa ja muistoihinsa samalla tavoin kuin ensin kuvaillussa mallissakin. -> näistä syntyy ns. väärä minätunne, pikku-minä, ego. Se et sinä ole. Se on mielikuvien ja muistojen, ajatusten, tunteiden, käsitysten, mielipiteiden jne. muodostama abstraktio. Tämä kaikki on käyttövälinettä, joka tällaisessa tilassa on ”likainen peili”, sillä näkijä on tällöin samaistunut näkemäänsä. II) Kuten A), B) ja C) kuvauksesta käy ilmi on jako kolminainen: a. Ihmisestä puhuttaessa Henki, sielu ja ruumis. Havaitseminen: valo-värähtely vaikuttaa kulkevan ”ulkoa” sisään, mutta maailma eli merkitys kulkee juurikin päinvastaiseen suuntaan. Havaintomaailman synty: ”Kaikelle, mitä minä havaitsen olen minä sille antanut sen merkityksen, joka sillä minulle on.” Näin ollen minä itse olen ”rakentanut” havaitsemani maailman. Missä merkityksentanto tapahtuu? Missä valo-värähtelyt havaitaan ja niille annetaan merkitys? Mielessä. Tässä mielessä tulee mielekkääksi tarkastella tämänkin päivän käsitystä Jumalasta jonakin ihmisen ulkopuolisena oliona. Katsotaanpa vaikkapa tekstipätkiä, joissa sanotaan, että ”Jumala on henki” ja että ”Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen” (Mikäli käsite Jumala aiheuttaa häiriöitä, voi siinä tilalla käyttää jotain muuta. Ehkä hedelmällisintä olisi kuitenkin tarkastella itseään ja sitä, miksi siitä oikein häiriöityy, missä päin se tuntuu, miltä se tuntuu ja millaisia ajatus-tunteita se oikein herättää. Ei arvostellen eikä näitä ajatus-tunteita tukahduttaen, vaan vain ne huomioiden, tullen niistä tietoiseksi (Ahaa, nyt tuntuu tuollaiselta pallean seudulla. Olenpa läsnä tässä aistimuksessa, mutta en ajattele sitä vaan koen sen, aistin sen.). Näyttäisi siltä, että tässä on vuosisatojen ajan ollut sekaannusta ja väärinkäsitystä, sillä ihminen on kuvitellut – ja kuvittelee edelleenkin -, että hän fyysisten aistiensa kautta voisi saada ”oikeaa tietoa” havaitsemastaan maailmasta sellaisena kuin se on. Niinpä hän – kylläkin hyvin johdonmukaisesti äsken selostettu perususkomus huomioon ottaen – päättelee, että koska ihminen vaikuttaa olevan erillinen keholuomus on Jumala myös erillinen. Syntiinlankeemus-tarina selittää sitten ihmisen epätäydellisyyden kristillisessä, mutta myös niin monessa muussa tarinaperinteessä. Jos Jumala on henki, ja jos Hän loi ihmisen omaksi kuvakseen, on ihminen Tosi Olemukseltaan tällöin henki. Mielen ja aistien rajoittuneisuus ovat hyvin usein kuitenkin esteenä tämän asian järkeily-oivaltamiseen. Niinpä onkin kehitetty – annettu – erilaisia kokemuksellisia menetelmiä palauttaa ja muistaa tämä Todellinen Olemus, Todellinen Itse, Minä, Joka Henki-ihminen ymmärsi olevansa ennen ”syntiinlankeemusta” eli kuvitelmaa ja tahtoa erillisyyteen. Sellaisen annetun kokemuksen jälkeen erilaiset vanhat tekstitkin ”aukeavat” ja ymmärtää, mitä niillä oikein yritetään kuvata, kun on kokemus Itsestä. Katsopa itseäsi: erillisyys on oman nykyisen minuuskäsityksesi eräs peruspilareista. Kuvittelet olevasi ensinnäkin jotenkin erityinen, erikoisosan ansaitseva, erillinen muista havaitsemistasi kanssaihmisistä, ihminen, jolla on omia käsityksiä, mielipiteitä, asenteita, tietoja ja taitoja joiden varaan oma käsityksesi itsestäsi rakentuu. Kuinka kaameaa olisikaan, luopua niistä. Mutta nämä juuri ovat este vapautumisellesi. Ai mille vapautumiselle? Ellet ole huomannut, olet tosiasiassa näiden käsitystesi, asenteidesi ja erilaisten puolustelemiesi mielipiteiden vanki. Ne tuottavat sinulle itse asiassa kärsimystä. Etkö vielä näe sitä? Tuntiessasi olevasi erityisen hyvä tunnet samalla kuitenkin syyllisyyttä siitä, että koet niin, sillä se on itsekästä ja omahyväistä kulttuurisellakin tasolla se määriteltynä, mutta vielä keskeisemmin tunnet sisimmässäsi, että teet väärin ja koetat piilottaa tämän itseltäsi. Tämä on eräs keskeinen ristiriita meidän aikamme ja paikkamme ihmisellä. Tämä piilottaminen ei onnistu pidemmän päälle. Kaikki kielletty ja tukahdutettu purkautuu väistämättä jotenkin jossain vaiheessa psykosomaattisina oireina. Tuon pikku-minän eli egon kuoltava, jotta Itse voisi tulla esiin. Ja katso! Mikään muu ei itse asiassa kuolekaan kuin ego. Mikään muu ei kuolemaa edes pelkää kuin ego, joka on alun alkaeenkin epätodellinen. Se on vain mielessä rakennettu mielikuva-itse, rooli, tarina, jota elät ja joka uskot olevasi. Herää roolistasi Jumalalliseen Itseesi, Joka Sinä jo alati [ajatta eli ikuisuudessa] Olet. ”Be Who You Were born to Be”, laulaa Bliss-yhtye niin mainiosti. Sinä Olet Elämä, Joka elää siinä, missä sinä kehovaunuissasi vaikutat olevan. Sinä Olet Elämä, Joka on Yhtä Voiman kanssa, Joka elävöit-tää puun, kissa, koiran, sammakon jne. Sinä Olet Elämä, Joka On Yhtä Jumalan kanssa. Jumala ei Ole yhtään vähempää kuin Kaikki, Mitä On. Jumalassa me elämme, liikumme ja Olemme. Hän On Se, Mikä On. Merkitys: Alkumerkitykset, ajatukset tulevat Jumalasta ja Jumalalta, Josta ne Yksilöllisten Henkiolemusten kautta ilmentyvät kehomieleen, josta ne projisoituvat fyysiseen havaintomaailmaan. Kun nyt luet vaikkapa tätä tekstiä, niin miten ne ajatukset ja ideat, joita tässä yritetään kuvata sinulle, sinun mieleesi oikein tulevat? Siirtyvätkö ne jotenkin bittivirtana valonsäteitä pitkin oltuaan tässä paperissa ja musteessa kondensoituneessa muodossa? Vai annatko sinä itse tälläkin lukemallesi tekstille sen merkityksen, joka sillä sinulle on? Mistä nämä merkitykset ovat sinulle alun alkaen oikein tulleet? Ovatko ne jotenkin siirtyneet esim. kasvattajiltasi sinun mieleesi? Vai onko mieleesi tullut vain erilaisia energiavärähtelyjä, kuten valoa, ääntä, lämpöä etc, joille jälleen olet itse antanut merkitykset toki niin, että merkityksenantoasi on jossain määrin ilmeisestikin koetettu ohjata myös ”ulkopuoleltasi”. Mutta mitä oikein on tuo ”ulkopuolella”? Missä kohtaa alkaa ”ulkopuoli”? Kun esim. valonsäde tulee silmääsi onko raja ”sinun” ja ”ulkopuolen” välillä siinä? Vai onko se silmän takasosassa, jossa linssi on kääntänyt valonsädekuvajaisen päälaelleen? Miten sinä tiedät silmäsi? Tämä vaikuttaisi muutoin olevan tämän päivän tieteen keskeinen tieto-teoreettinen ongelmakohta, jota ei tahdota tarkastella. Nimittäin ydinoletus vaikuttaisi olevan seuraavanlainen: aistit antavat jossain määrin luotettavaa tietoa ”ulkomaailmasta”, ja meillä ei vaikut-taisi olevan mitään muutakaan keinoa tutkia havaitsemaamme ”ulkomaailmaa” kuin aistit, joiden pätevyys perusteella mm. psykologisilla toiminnoilla. So. mikäli psykologiset toiminnot ovat toimivat ja luotettavat, voidaan aisteihin kohtuullisen hyvin luottaa. Sitten voidaan vielä rakentaa erilaisia mittalaitteita, jotka ovat paljon aisteja tarkempia. Mutta kuka ja miten näitä mittalaitteita tarkastellaan? Eikö siihenkin tarvita aisteja? Ja ennen kaikkea miten ihmeessä tiedät aistit? Eikö se tieto jo vaadi aisteja? Niinpä itse asiassa aistien - ja sitä kautta psykologisten toimintojen - tietämisen perusteena ovat jo aistit, jolloin olemme kehäpäättelyssä. Tämä on ”ratkaistu” sillä, että vain pitäydytään aisteissa, koska muutakaan ei ole, mutta ”hei, ei viittis paljon puhella siitä, kun meillä on kaikki nää hienot teoriat ja laitteet ja maailmanselitykset. Sitä paitsi suuret massat saattaisivat ajautua sekasortoiseen tilaan, jos joitakin keskeisiä ongelmakohtia ’suuressa tiedetarinassa’ tuodaan esiin.” Niin, kaikki tämä tässä kirjoitettu ja ajateltu, abstraktoitu asia tapahtuu pääosin B):ssä eli keho-mielessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että A) eli Henki olisi abstraktio. Se tarkoittaa vain, että kun Hengestä puhutaan tällä tavoin ja sitä määritellään, on se abstratiota. Henki välttää kaikkea tällaista määrittelyä ja rajaamista. Se On. Sen voi vain kokea. Se voi vaan Olla. Ole Se, Mikä Sinut luotiin Olemaan: Jumalan Olennainen Osanen. Laadullisesti Yhtä Jumalan kanssa, mutta määrällisesti eri. Aivan kuten auringonsäde on auringosta ja aurinkoa, mutta vain pienempi. Sinä Olet Henki, Jolla On käytössään sielu ja ruumis. Sielu koostuu tunne- ja ajatuskehoista, jotka ovat karkeaa ruumista hienorakenteisempia. Sielunvaellus on ajatus- ja tuntemismallien, käyttövälineiden uudelleen ruumistumista aina niin kauan ja yhä hienotasoisemmin, kunnes Henki – viimein ja vihdoin Armosta – muistaa, tunnistaa Itsensä ja erottaa Itsensä käyttövälineistään eikä enää samaistu niihin. Tällöin Hän palaa Olemaan Se, Mikä Hän jo koko ajan [ajatta ikuisuudessa] On. Ei Hän eli Minä Todellisuudessa Ole mihinkään lähtenyt. Hän vain vaikuttaa olevan tiedottomassa unitilassa uneksien olevansa uneksimansa käyttövälineiden muodostama pikku-itse jossain uni-maailmojen sekamelskeissä. Herätys! Herätään Jumalaan, Jossa Me jo aina Olemmekin. Kla 12.4.2004, T.H. |
|