=SIVUT= JOHDANTO AINEISTO SANASTO LINKIT PALAUTE =YHTEYS=

Kirje Jumalalle 5.6.2004 (Huomio! Sana Jumalan Poika tarkoittaa Jumalan lasta ilmeni hän sitten nais- tai miesruumiissa)  Rakas Jumala, me ihmiset täällä emme vaikuta kovin helposti tahtovan ymmärtää Sinun Kaikkiallisuuttasi. Emme useinkaan tahdo palvoa Sinua, kuten kukat palvovat aurinkoa, vaan tahdomme ennemminkin murehtimalla koettaa lisätä päiviemme määrää ja uskotella itsellemme, että Sinä et jo aina huolehtisi meistä kuten taivaan linnuista ja kedon liljoista. Ei, vaan me vaikutamme tahtovan nähdä monimutkaisuutta siellä missä on yksinkertaisuutta. Emme tahdo sitten millään ymmärtää yksinkertaisuuden kauneutta, vaan haluamme monimutkaisia asioita, joiden kanssa tahdomme leikkiä ja "kehittyä". Mutta toisaalta siksihän me kai täällä vaikutamme olevankin; nimittäin Sinusta erossaolemisen tahtomme ja "oman maailmanjärjesteksemme" rakentamisen sekä sen hallitsemisen tahdon eli Sinun vastustamisesi halumme vuoksi. Ei se mitään. Kun tarpeeksi kauan olemme leikkineet, ja sitten noihin kuvitteluleikkeihimme kyllästyneet, alamme vihdoin ja viimein tahtomaan vain Sinun tahtoasi. Sinä Suuresta Armostasi tulet kaksi askelta vastaan siinä, missä me tulemme yhden paluussamme Sinun hoiviisi. Kiitos Armostasi, Rakas Isä! Tahdon vain palvella Sinua. *** "Silmä on sielun peili." – Mitä näen aina, kun katson peiliin? Malka omassa silmässä on edellytys sille, että näkee rikan toisen silmässä. Malka ja rikka ovat molemmat epätodellisia, ja niin muodoin tavallaan näkymättömiä, kun niille ei anna olemassaoloa uskomalla niihin. Ennen kuin malka omassa silmässä - ja sen myötä veljen silmässä havaittu rikka - katoavat on "siltana" käytössä ns. läpi- tai ohinäkeminen, jolla harjoitellaan olemattoman näkemättömyyttä eli todellista havaintoa. Jumalan viisaus on ihmisestä hulluutta, mutta ihmisen viisaus on Jumalasta hulluutta. Silti me tahdomme täällä usein koettaa ymmärtää Sinua ja Sinun tekemisiäsi meidän ihmisten oman, itse tekemämme ihmisen muotoisen viisauden kautta, ja pidämme siitä näkökulmasta käsin Sinun viisauttasi hulluutena, vaikka Jumalassa me liikumme, elämme ja olemme. Tämä on teini-ikäisen lapsen aikuistumisprosessia, jossa hän tahtoo kapinoida vanhempiansa vastaan ja rakentaa oman maailmansa itse tekemänsä itsensä näköiseksi. Hyvä niin, sillä sitä kautta Sinä johdat hänet takaisin siihen, missä hän jo aina on ollutkin. Sinun yhteydessäsi, Sinun Poikanasi ja Sinun palvelijanasi tehden aina sitä, mitä Olet hänen tehtäväkseen antanut. Kiitos, Rakas Isä! Muistan kertomuksen Sukadeva Gosvámísta, joka oli 16-vuotias ja kulki alasti omistamatta mitään, sillä hän luotti täydellisesti Jumalaan ja oli Itsensä oivaltanut. Lapset, nuoret ja tietämättömät aikuiset sylkivät hänen päälleen ja pilkkasivat häntä pitäen häntä mielipuolena, ja niin hän ihmisen viisaudesta katsottuna olikin, sillä hän oli Jumalan hullu. Oli kuitenkin niitäkin, jotka tahtoivat kuunnella Sukadevan kertomusta nimeltään Srímad Bhágavatam. Isä, me kiinnitymme niin helposti monenlaisiin tuloksellisiin toimiin ja niiden tuloksiin, kuten työhön, maineeseen, autoihin, kännyköihin, perheisiin, sukulaisiin, kärsittyihin "vääryyksiin", väärään minuuskäsitykseen, maailman parantamiseen, haluun tulla Sinun veroiseksesi petyttyämme maailmallisten toiveidemme täyttymättömyyteen ja siirtäen siten tämän ego-projektin hengellisyyden alueelle, henkisen opettajuuden tuloksi haluumme, haluun meidän itsemme vallasta saada aikaan vaikutuksia ja muutoksia Sinussa - Sinun ilmentymiesi kautta - vaikkapa jonkin sellaisen kuin opetustilanne kautta (tämä on magiaa), jne. Tahdomme piintyvästi saada aikaan muutosta ja "parannusta" aina sen mukaan, minkä kuvittelemme hyväksi. Olemme näiden mielessämme liikkuvien kuvajaisten lumoamia takertuen niihin mitä moninaisimmin tavoin. Mutta ei se mitään. Niin pitää ollakin, jotta lopulta voisimme tahtoa luopua niistä ja alkaa olemaan Se, Mitä Me jo aina olemmekin: Sinun olennaisia Osasiasi, Poikiasi ja Palvelijoitasi. Laadullisesti Sinun kaltaisiasi, mutta määrällisesti hieman erilaisia, yksilöllisiä. Useinkaan emme vaikuta tahtovan vapauttaa nykyhetkeä vaan pitää sitä kahleissa – samalla kahlehtien itsemme – kuvitellen mahdollisten maailmojen vaihtoehtoja sen tilalle. Toisin sanoen emme helposti tahdo antaa nykyhetken olla se, mikä se on niiltä osin kuin se meille näyttäytyy eli tulkintuu. Ns. freudilainen lipsahdus. Mitä se on? Se on sitä, että tuon lipsahduksen havaitsija tulkitsee jonkin havaitsemansa ilmiön oman merkitysmaailmansa kautta, niin kuin voisi koko ajan sanoa tapahtuvan minkä asian kanssa tahansa. Niinpä tuollaisen "lipsahduksen" tapahduttua ja siitä puhuttaessa keskeistä voisi sanoa olevankin sen, että miksi joku ylipäätään huomioi ja takertui tuohon "lipsahdukseen"? Sen havaitseminen kertoo eniten havaitsijasta itsestään. Maailma on peili. Ilmentynyt olemassaoleminen on yhtä suurta yksinpuhelua, jota Kaikkeuden Minuus käy itsensä kanssa. Me Olemme Osa Tuota Kaikkeuden Minuutta, ja meidän kauttamme Hän Itselleen puhuu. Isä, Sinä Olet Tuo Kaikkeuden Minuus. Isä, Sinä Olet kaikki, mitä on ja kaikessa mitä on. Isä, Sinä Olet. Isä, Minä Olen Sinun kanssasi. Kiitos, kiitos! Herra Isä, kiitos, että sain kirjoittaa Sinulle tämän kirjeen. Sinun Poikasi, << tähän tulee nimi >> 5.6.2004