Rauhan tilaan laskeutuminen
Patañjalin puhuu joogan tilan esteistä (joogasutra II:3): ”(1) Tietämättömyys, (2) egoismi eli (väärä) minätunne, (3) kohteiden puoleensa vetäminen ja (4) niiden torjunta sekä (5) voimakas elämisen halu ovat suuria kärsimyksiä eli kaikkia elämän vaikeuksien syitä.” Tässä kirjoituksessa tarkastelen erityisesti kohtaa 4, kohteiden torjunta/vastustaminen. 

Rauhan tila on sisäinen ja siis subjektiivinen olemisen tila, jossa vallitsee tyyneys ja häiriöttömyys. Häiriöttömyys tarkoittaa, että hyväksyy itsessään ja havaintomaailmassaan hahmottamansa asiat sellaisina kuin ne näyttävät olevan. Tästä hyväksymisestä syntyy tyyneys; tai paremminkin tyyneys paljastuu hyväksymisen ja häiriöttömyyden vahvistuessa. Mitkä asiat sitten aiheuttavat häiriöitä ja sitä kautta tyyntymättömyyttä sekä rauhattomuutta sisäiseen tilaan? 

Eräänä rauhan tilaan laskeutumisen suurena esteenä on vastustaminen. Vastustaminen voi kohdistua joko itsessä tai havaintomaailmassa hahmotettuun asiaan tai piirteeseen, jota ei jostain syystä hyväksytä. Hyväksymättömyyteen liittyy halu muuttaa asioita. Tämä muuttamisen halu kohdistuu tietyissä asioissa ulkoisiin, havaintomaailmassa nähtyihin asioihin, ja toisissa asioissa taas sisäisiin, omassa minäkuvassa nähtyihin asioihin. Usein muutoshalu kuitenkin kohdistuu vain ulkoisten asioiden muuttamiseen. Kenties sisäisen muutoksen tie on kuitenkin tietyllä tavalla ensisijainen ulkoiseen nähden, sillä yksilön voi ajatella tietyissä olemisensa ulottuvuuksissa hahmottavan maailman ja toimintansa siinä omasta sisäisyydestään lähtien. 

Jooga-harjoitukset voivat toimia oivallisina välineinä sisäisten muutosten tiellä, jota kulkiessaan joogan harjoittaja on tullut huomaamaan ulkoisen havaintomaailmansa olevan hyvin paljon oman sisäisyytensä tuotosta. Hän itse on antanut kaikelle havaitsemalleen sen merkityksen, joka sillä hänelle on. Niinpä hän tiedostaa vastuunsa omista havainnoistaan ja tahtoo tulla tietämään, miksi ja miten hän näkee ja ymmärtää havaitsemansa asiat, niin kuin hän ne näkee ja ymmärtää. 

Näin hän tulee johdatetuksi polullaan ulottuvuuteen, jossa ei ole niinkään tärkeää kuvaako joku hänen käsityksensä ”oikein” ja ”todellisesti” jotain ulkomaailman asiaa vaan tärkeää on se, miten tällaiset käsitykset auttavat häntä rauhan tilaan laskeutumisessa. Selvennän asiaa esimerkillä. Oleellista ei ole se, uskonko tietäväni millainen universumin rakenne galaksien ja toisaalta atomien kokoluokissa todellisuudessa on, sillä ymmärrän polun tässä ulottuvuudessa kaikkien havaitsemieni tähtien olevan minun havainnossani, ja siten siis minun mielessäni. Näin ajatellen kysymys onko jokin asia tosiasia, ei ole merkityksellinen. Paljon merkityksellisempää on se, miten noihin moninaisia asioita koskeviin ”tietoihini” suhtaudun ja millainen vaikutus uskomuksillani on sisäiseen tilaani, joka ohjaa ”ulkoista” toimintaani. 

Miten vastustaminen sitten liittyy kaikkeen tähän? Monenlaiset käsitykset, asenteet ja uskomukset voivat olla suuria esteitä rauhan tilaan laskeutumiseen niin kauan, kuin usko niiden kaikkinaiseen todellisuuteen säilyy. Tarkoitan tällä sitä, että jos uskon kaikilla tasoillani vaikkapa astronomian, fysiikan, psykoanalyysin, astrologian, luterilaisen kristinuskon tai äiti Amman opettaman uskonnon olevan todellisia asiaintiloja kuvaavia, olen tavallaan rajoittanut itseäni. 

Tämä rajoitus voi ilmetä vaikkapa siten, että vain (nykyisen muotoisen länsimaisen tieteen mukaiseen) astronomiaan uskova ei hyväksy luterilaisen kristinuskon mukaisia totuuksia luomisesta ja Jumalasta. Toisaalta myös vaikkapa luterilaisen uskonnollisen järjestelmän opit omaksunut saattaa vastustaa astronomian ”totuuksia.” Joku vain tieteeseen uskova ei kenties voi hyväksyä Jumalan –käsitettä ja hän vastustaa sitä. Tällöin tietenkin voi ajatella hänen vastustavan itseään, sillä hän itse on itselleen rakentanut tuon vastustamansa Jumalan –käsitteen tai Jumalan mielikuvan. 

Näin voi ajatella olevan minkä asian kanssa tahansa. Olen rakentanut mielikuvan ja käsityksen jostain asiasta luullen ja uskoen sen olevan totisinta totta. Tällöin saatan puhua faktoista ja tosiasioista tai enkeleistä ja demoneista sellaisina todella itsessään olemassa olevina asioina, joista minun olisi mahdollista tietää ”totuus”. Jos uskon, että jokin asia on ”faktaa” vastustan tuota ”faktaani” kumoavia ja sen kieltäviä asioita. Kun minulla on vastustaja, kenties olenkin heikoilla? Sanotaan, että todella vahvoilla ei ole vihamiehiä. Kun minulla on vastustaja, elän vahvemmin duaalisessa maailmassa, jossa on olemassa tosi ja epätosi, hyvä ja paha, kaunis ja ruma. 

Nyt tulee pitää mielessä, että edellisissä kappaleissa puhuin tavallaan kahdesta eri ulottuvuudesta samanaikaisesti. Nimittäin näyttää olevan mielekästä erottaa toisistaan käytännöllisen arkielämän ulottuvuus sekä metafyysisten pohdintojen ja oivallusten ulottuvuus. Arkielämässä on mielekästä toimia niin kuin olisi todella olemassa faktoja ja fiktioita, oikeita ja vääriä, kun taas metafyysisessä oivallus-ulottuvuudessa nämä näyttäytyvät vain tietynlaisina maailmassa toimimisen neutraaleina viitekehyksinä. 

Rauhan tilaan laskeutumista haittaavan vastustamisen liukeneminen tapahtuu juuri tällaisella metafyysisellä oivallus-ulottuvuudella. Ensin erotetaan toisistaan nuo kaksi ulottuvuutta, sitten toimitaan arkipäivässä tuttuun tapaan arkielämässä toimivien uskomustemme mukaisesti samalla kuitenkin työskennellen, tutkien ja oivaltaen metafyysisessä ulottuvuudessa näitä arkielämämme uskomuksia ja käsityksiä. Se tapahtuu esimerkiksi siten, että arkielämässä kokiessamme olevamme oikeutetusti kriittisiä jotain asiaa kohtaan tutkimme samalla tämän kritiikin perustalla olevia motiivejamme, käsityksiämme ja uskomuksiamme. 

Rauhan tilaan laskeutuminen mahdollistuu, kun saavutamme metafyysisessä oivallus-ulottuvuudessa vähitellen sisäistä yhä kypsyvää ajatuksiin, uskomuksiin ja tunteisiin liittyvää tasapainoa, jossa meillä vallitsee sopuisuus. Tässä tasapainossa arkielämän ulottuvuuden erilaisten uskomusten ristiriitaisuudet ovat kaikkea syleilevässä harmoniassa keskenään. Tämä johtaa kiintymättömyyteen arkielämämme uskomuksia ja käsityksiä kohtaan. Kiintymättömyys arkielämässä käytännölliseen kriittiseen mielenosaan on myös hyvin oleellista. Kriittinen mieli on hyvä työkalu tiettyyn pisteeseen asti, mutta sillä ei pääse sitä itseään, mieltä, pidemmälle. Tällaisessa tilanteessa jooga-tiemme pysähtyy mielen tason kiintymyksiimme. 

Lopulta ilmeneekin, että itse asiassa ne olivat nämä kiintymykset, joita me suojelimme vastustuksellamme. Emme halunneet luopua jostain käsityksestä, vaan puolustaa sitä vastustamalla tätä käsitystä uhkaavia asioita. Miksi teimme näin? Siksi, että olimme rakentaneet jotain tuon käsityksen varaan ja jossain sisällämme tiedostimme, että jos luovumme tuosta käsityksestä, joudumme luopumaan myös joistain muista käsityksistä, tunteista ja minäkuvastamme. 

Näin ollen olemme kiihkeästi ja ponnekkaasti pitäneet kiinni sekä vetäneet puoleemme asioita, kohteita, uskomuksia ja käsityksiä (Patañjalin este 3) sekä torjuneet ja vastustaneet niitä (este 4). Tämä kaikki on johtunut tietämättömyydestämme samalla lisäten sitä (este 1) vahvistaen uskomuksiamme ja luulojamme itsestämme jonakin erityisenä ja erikoisena henkilönä (este 2). Olemme kiintyneet tähän muotoilemaamme minä-kuvajaiseemme peläten sen kadottamista (este 5), sen kuolemista. Kenties juuri tämän valhe-kuvajaisen tulee kadota, jotta rauhan tila voisi syventyä? On olemassa sanonta, että elämä alkaa siitä, kun on valmis kuolemaan joka hetki. 

Yhteenvetoa ja tarkennusta: Toimimme arkielämäntasolla käyttäen erilaisia uskomuksia ja käsityksiä. Metafyysisellä oivallus-tasolla tutkimme näitä arkielämän uskomuksiamme ja käsityksiämme sekä ”puhdistamme” tätä metafyysistä tasoa saavuttaen siten kiintymättömyyttä arkielämäntason käytännöllisiin uskomuksiimme. Lopulta kiintymättömyytemme saattaa ulottua myös noihin metafyysisen oivallustason uskomuksiimme. Joka tapauksessa näin rauhan tilaan laskeutuminen avautuu syvemmin. 

On vielä jotain; tämä jotain on se meissä oleva tiedostava tietoisuus, joka on tietoinen tästä kaikesta. Se kirjoittaa tätä tässä ja lukee tätä siellä. Se tiedostaa, että on arkielämän uskomusten taso ja että on metafyysisten oivallusten taso, ja se tiedostaa, että se tiedostaa tämän tiedostamisensa. Tämän pidemmälle ei kai voine sanojen avulla mennä. Annetaan tämän tiedostavan-Sen ilmetä meissä jooga-matolla, kulkiessamme luonnossa, antautuessamme elämäntilanteiden virtaan ja ihmissuhteisiin, mantrojen toistamiseen ja rukoukseen, Jumalan palvelemiseen…kaikkialle. Tietoisuus, Elämä meissä, toimi ”meidän” kauttamme, kuten parhaaksi näet. 

Vielä lopuksi tulee yksi ajatus. Ihmisolennon on vaikeinta myöntää, että hän ei tiedä mitä hän on, missä hän on sekä mitä hänen tulisi tehdä ja sanoa. Siinä vaiheessa, kun tämä ajatus herättää positiivisia virtauksia, hykertelyä, elämän virtaan (ja Jumalalle) antautumisen ja nöyrtymisen sekä kaikkeuden kauneus-ihmeellisyyden kokemisen ovat lähellä kenties rauhan tilaan laskeutumisen alkuaskeleet? 

Teksti: T.H. 22.10., 14.11, 7.12.2006 ja 3.12.2007